Legoilla Espanjaan

Kävin parin oppilaan ja huoltajan kanssa Lego-robottikilpailun Euroopan avoimissa mestaruuskisoissa Espanjassa Pamplonassa toukokuussa. Kisat ovat suuret; paikalla oli 1500 henkilöä, joista yli 800 kisaajaa viidestä maanosasta ja 42 eri maasta. Pärjäsimme melko hyvin ensikertalaisiksi. Joukkueita oli 95, Suomen joukkueen sijoitus oli noin 75.

Legot ovat hyvin monipuolisia rakenteluvälineitä. Ne opettavat tekemään innovaatioita, ratkaisemaan ongelmia ja kolmiulotteiseen havainnointiin. Tekniikka-Legoilla saadaan vielä liikettä, moottoreita, paineilmaa, telaketjuja ja hammasrattaita mukaan. Lego MindStorms -älypalikalla Legoja voidaan ohjata aiemmin suunnitellun ohjelman mukaan. Tällöin Legoista tulee itsenäisiä robotteja, jotka kulkevat yksinään ja tekevät temppujaan.

Käymämme Lego-robottikilpailu iskee tähän saumaan. Kilpailu on Suomessa vielä tuntematon, mutta maailmalla siihen osallistuu vuosittain 800 000 nuorta, huoltajaa ja valmentajaa. Meitä suomalaisia oli kuusi. Kisassa ja koko touhussa tärkeintä on ilo ja hauskanpito. Sääntöjen tärkein kohta on “pidä hauskaa”. Hauskuus tulee ryhmähengestä, mukavasta touhusta ja ongelmien voittamisesta. Hauskuus ilmentyy teknologian (Legojen) ja tieteen (projektityö) kautta, mutta myös soitolla, musiikilla, tanssilla on tärkeä osa kisoissa.

Kilpailu on kolmiosainen. Ensimmäinen osa on robottikilpailu. Toinen osa on projektityö. Kolmas osa on hauskanpito.Tuomarit arvostelevat kaikkia. Espanjassa jokaisella joukkueella oli ständit, joissa esittelivät joukkuettaan, projektiaan ja maataan koko kolme päivää. Ystäviä saatiin ympäri maailmaa, nimikirjoituksia ja pinssejä oli jaossa ja haussa. Tuomarit ja lehdistö kiertelivät katselemassa ja haastattelemassa. Kisa-alueella tanssittiin letkassa ja iloittiin.

Toinen osa kisasta on projektityö, jossa keksitään uusi innovaatinen ratkaisu johonkin ongelmaan. Tänä vuonna ongelmat oli määritelty luonnonkatastrofien puolelta -- koko kisan nimi oli “Luonnon raivo”. Jotkut joukkueet olivat todella panostaneet tähän tieteelliseen osaan ja olivat tehneet todella hienoja tutkimuksia. Kisan yläikäraja on 16 vuotta, mutta työt olivat upeita. Me ratkaisimme laavan valumisongelman tulivuoresta vallilla. Kävimme keväällä esittämässä työtämme ja ratkaisuamme Tampereen teknillisellä yliopistolla. Innovaatioita ei saa jättää pöytälaatikkoon, opettaa tämäkin kisa.

Se ensimmäinen, eli robottikisa on kuitenkin suola. Syksyisin paljastetaan uusi ongelma, johon autonomisilla roboteilla keksitään ratkaisut. Tämän vuoden teema on Luonnon raivo. Siihen perustuen oli määritelty pelilaudalle (n. 1,5 x 2,5 m2) parikymmentä erilaista tehtävää, joita ratkaisemaan pitää rakentaa ja ohjelmoida Lego-robotti.

Tämän vuoden kisa oli Luonnon raivo, ja eri tehtäviä oli mm. mutaan joutuneen ambulanssin siirtäminen, sortuneen talon nosto, tarvikerekan kuljetus oikeaan paikkaan, ihmisten ja eläinten yhteensaattaminen, palmunoksan poistaminen sähkölinjojen päältä ja evakuointilentokoneen saaminen kiitoradalle. Aikaa tehtävien ratkaisemiseen on vain 2,5 minuuttia ja tehtäviä on paljon. Me ratkoimme tehtäviä, joista saa eniten pisteitä, ja kotona saimme yli 300 pistettä kasaan. Kaikkea emme edes yrittäneet.

Itse kisassa Espanjassa, robottien kanssa oli taas hieman ongelmia. Niin meillä kuin Viron mestarijoukkueellakin. Viimein, kolmannessa erässä saimme melko hyvän suorituksen eli hieman päälle 200 pistettä. Olimme silloin Viron poikia edellä. Kuitenkin, heidän kolmas eränsä meni todella hienosti ja kaikki toimi kuin unemla. Pisteitä ropisi heille. Viro panostaa tähän kisaan, kuten ohjelmointiin, innovointiin ja it-asioihin yleensäkin. Olimme siellä kisaamassa alkutalven karsinnoissa, koska Suomessa ei vielä osata. Kisan voittaja sai yli 600 pistettä aivan uskomattomalla robotilla. Sitä ei rakenneta vuodessa eikä kahdessa. Tarvitaan työtä.

Espanjassa EM-kisoissa jokaisena kolmena iltana oli juhlat. Ensimmäisenä iltana oli tervetulotilaisuus ja tervetulojuhla. Toisena iltana oli ystävyyden juhla ja kolmantena jäähyväistilaisuus ja -juhlat. Juhlissa oli tanssia ja musiikkia. Todella kovaa soittaen. DJ piti tunnelmaa yllä, välillä oli juontajaa opettamassa nörteille Magareenaa ja muita tansseja. Gangnam Stylen, Magarenan ja jopa YMCA:n muuvit tulivat taas tutuiksi.

Päivät olivat pitkiä ja rankkoja, hommia piti tehdä koko ajan ja matkakin oli pitkä. Ei onneksi yhtä pitkä kuin Taiwanin, Australian tai Meksikon joukkueilla. Olimme aivan hyttyssarjalaisia, meidän ja Suomen panostus oli pientä (budjetti 4000e), mutta näkyvyys oli kuitenkin suurta. Monet ihmettelivät, miksei Suomi ole ennen ollut kisaamassa.

Kisassa oli useita pelkästään tyttöjoukkueita. Meillä oli pelkkä poikajoukkue -- koulusta ei tullut lisää kerholaisia kevään aikana, vaikka tiesivät, että olisi ilmainen Espanjan matka tarjolla. Kohta nähdään, miten ensi syksynä käy. Saadaanko Suomeen lisää kisailijoita? Valmentajaksi voi ryhtyä kuka tahansa kiinnostunut, ja nuoria löytyy joka puolelta.

Kannattaa levittää tietoa.

Markku Leino